torstai 11. huhtikuuta 2013

Kevättakit

Eilen katselin kevättakkeja esille kaapin perukoilta ja laitoin niitä vähän kuntoon. Silittämistä ja järjestelyä, (uuden tyttäreni mulle lahjoittama, tai itseasiassa alunperin poikaystävänsä äiti, kiitos:) trenssi kävi pesukoneessa ja siitä tuli oikein hieno, ja mikä parasta, en maksanut siitä euron euroa. Ajattelin että olisin ostanut vastaavanlaisen, mutta Zarassa siitä olisi saanut pulittaa pitkän pennin. Tykkään takin raikkaasta väristä, klassisesta ja yksinkertaisesta mallista ja kangas on sopivan jämäkkää, ei rypisty heti istuessa ja mennä viipottaessa.

Muitakin takkeja on kertynyt ja säästynyt. Ennen ostin tosi paljon vaatteita, nykyään paljon vähemmän, mutta hyvä kun vanhaa varastoa tosiaan on. En yleensä myy kirppiksellä tai heitä kirppislaatikoihin mitään, mikä on kivan näköistä ja siistiä, kuluneet vaatteet ainoastaan joutuvat lentämään kirppislaatikoihin. Olen aina ollut saman kokoinen ja sitäpaitsi, muoti, värit ja tyylit aina kiertävät ja tuntuvat uusilta.

Vaaleisiin vaatteisiin pukeutumisesta pidän edelleen kiinni. Aika herkästi kaapista käsiin meinaa osua jotain mustaa helppoa vaatetta, suojaväriä, mutten halua nyt niitä pitää ja on kiva löytää kaikkea kivaa ja raikasta päälle. Tuo sininen paita on ostettu joskus aikoinaan Gina Tricotista, koru varmaankin samasta paikasta ja huivin alkuperää en enää edes muista, mutta tykkään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti