perjantai 30. toukokuuta 2014

viimeistä edellinen

Heips,

täällä sitä odotellaan erästä pukumiestä kotiin :) Pojalla on tänään viimeinen päivä peruskoulussa, tänään on juhla, käyvät katsomassa Vuotalossa esityksiä ja kasiluokkalaiset tarjoilevat yseille sen jälkeen juhla-aterian koulussa. Huomenna on enää todistusten jako ja siinä se sitten on peruskoulu käytynä. Nyt pojalla on se yleistieto, mikä kaikilla kansalaisilla vähintään pitää olla (tosin itse en ole enää vuosiin tajunnut yhtään mitän oikeastaan mistään aineesta mitä koulussa opetetaan, mitä olen läksyjään seurannut. Onneksi on hiukan tietäväisempi mies mulla, joten jotain apua on sentään kotona saanut, ehkä. Suurin kiitos tietysti kuuluu koululaiselle itselleen  :)

Eilinen helatorstai meni melkein tämän, ja huomispäivän, E.n asusteiden kanssa säätäessä, housuja lukuunottamatta (housut olivat ennestään hyvät) ostettiin kaikki mustaan pukuun kuuluvat osat ja eilen niitä soviteltiin useaan otteeseen, solmittiin kravattisolmuja, lankattiin kenkiä ja laitettiin kaikki valmiiksi. Tänään on ensimmäinen pukupäivä ja huomenna sitten seuraava. Todistusta jännätään vähän vaikka aika hyvin sen voi jo laskea itsekin kurssinumeroiden perusteella ja aikaisempien keskiarvojen mukaan tietysti. E on tsempannut ihan hirveästi nyt keväällä, paljon on ollut kokeita ja sen lisäksi monet projektit, joihin on mennyt läksyjen lisäksi ihan tuhottomasti aikaa, vapaa-ajan ongelmia ei ole paljon ollut eikä tekemisestä puutetta.

Mun mielestä on epäreilua, että koko yläasteen numerot vaikuttavat päättötodistuksen arviointiin, ei seiskaluokkalainen osaa vielä samalla tavalla ajatella opiskelun vaikutuksia tulevaisuuteen, niin paljon ainakaan mitä nyt isompana jo osaa. Seiskaluokalla on niin paljon oppimista jo erilaiseen ympäristöön ja ihan erilaiseen opiskelutapaan, uusiin aineisiin ja viistoista-kuusitoista vuotiaana on jo aika paljon kypsempi, kuin mitä kolme vuotta nuorempana, kun on vielä ihan lapsi. E laski, että jos pelkkä kevät vaikuttaisi, saisi yli ysin keskiarvon, nyt se tulee olemaan kasipuolta. Opettajat usein arvioivat vähän yläkantiin näin loppuarvioinnissa.

Parin viikon kuluttua selviää ja varmistuu jatko-opiskelupaikka. Kahteen lukioon haki, toinen se "korkeamman keskiarvon"lukio ja toinen ihan tämä kotilukio, mihin aika moni luokkakaverinsa on menossa, joten se taitaa olla se mieluisempi vaihtoehto, vaikka muuallekin saattaisi päästä. Viime viikolla Hesarissa oli laitettu Suomen kaikki lukiot paremmuusjärjestykseen, mistä oli eniten kirjoitettu ylioppilaiksi ja pistemääriä, mitä lie siinä oli. Herttoniemen lukio oli listalla (yhteensä 500 lukiota) 29. ja tämä Vuosaaren lukio 450., suuret erot koulujen välillä siis. Opiskelijasta itsestäänhän se koulumenestys on kiinni suurimmaksi osaksi, mutta on muullakin merkitystä, miten motivoituneita suurin osa muista on, ryhmäpainetta ja -vaikutustakuitenkin tulee kun opiskelu on rankkaa ja vaativaa. Herttoniemen lukioon pääsy on aika hilkulla, mutta se selviää kohta. En tykkää henkilökohtaisesti hifistelystä ja parempiin ja huonompiin jakamisesta, se on yski kamalin asia mitä tiedän. Sellainen maailma on, ikävä kyllä.

Mutta ihan hyvillä mielin ollaan, aika haikeilla kyllä. Huomenna olen varmaan varsinkin tippa linssissä.
Ja silloin tulee vähän tähdellisempää kuvausmateriaalia (päivän sankarista siis:)
Nyt vaatteet eräältä hellepäivältä joskus menneinä päivinä. Nyt on satanut jo neljättä päivää ja hiukkasen alkaa jo tympimään ja happivajetta olemaan. Eilen pääsin muuten salille asti, motivaatiota sai kerätä, mutta tulipa mentyä. Reipppalun jälkeen tuli kiitetty itseään tacoilla, ja kohta olisi tarkoitus lähte ostaman illaksi pizzatarpeita.

:)




keskiviikko 28. toukokuuta 2014

salia ja mustikkasuklaata

Sadepäivä, ja kamera kärsii taas, en vaan osaa pysyä siitä erossa, valokuvaamsiesta siis. Ja jos en pääse ulos kuvaamaan, kuvaan sitten kotona kotia, ja itseäni. No, jonkinlaista itseutkiskelua ja mitä lie. Kuvissa itsensä näkee eritavalla kuin peilistä, en tiedä miksi. Ehkä peilissä tollottaa aina sama naama, kuvissa aina vähän erilainen, ja lopputulos on aina yllätys linssin tällä puolella. En tykkää olla kuvattavana, mutta itse itselaukaisimella otetut kuvat ovat mieluisempia. Joskus se on suttuista hommaa, joskus taas ei, mutta eipä tämä nyt niin tieteellisen tarkkaa tarvii olla. Itseilmaisua, mikä mun kohdalla tarkoittaa jotain lätkimistä äkkiä vähän sinnepäin :) Olkoon tämä tällainen kuvapäiväkirja. Kiva se on sitten vanhana muistella ja katsella räjähtäneitä aamukuvia ja -naamaa.

Olin lähtevinäni salille, kiskoin jo treenivaatteet ja asettelin kaikki tarvittavat tavarat oven eteen, etten pääsisi unohtamaan mitä oli tarkoitus tehdä ja minne mennä, eikä tekosyitä olla lähtemättä olisi, niin paljon ainakaan. Nyt alkoi  satamaan vettä, ihan vaakatasossa tulee vettä kovan tuulen siivittämänä, joten en lähde minnekään, pyörällä olisi ollut tarkoitus mennä, mutta en tonne lähde. Hyi. Niin innokas en ole.

Tai en oikein innokas ollenkaan. Saleilu ei ole nyt hetkeen innostanut yhtään.. Mieluummin olen pyöräillyt pitkin ja poikin, rantoja pitkin ja asettunut aina jonnekin hetkeksi lepäämään ja ihmettelemään. Vaikka pyöräily on ehdottomasti hidasta mummopyöräilyä, ei mitään sellaista pikamenoa mitä tuolla maantiellä näkee. Huh, sellaiseen en kyllä alkaisi. Olen aika mukavuudenhaluinen eikä mitkään maratonit tai muut koettelemukset ole ollenkaan mun juttu. Kerran viikossa sentään voisin käydä reippaammalla liikuntatunnilla tai siellä salilla. Nyt on ollut vaan aika nihkeää. Ei huvittaisi. Fit-lehdistä yritin hakea inspiraatiota, mutta ei onnistunut. Salikortti on ollut kukkarossa jo seistemän vuotta säännöllisesti, pari muutaman viikon- kuukauden taukoa pidän vuodessa, mutta enimmäkseen luulen kuntosalijäsenyyden kannattavan.

Eilen illalla maistui liikuntaa enemmän suklaa, maistoin sitä Fazerin uutta mustikkasuklaata, oli muuten hyvää teen kanssa, nami :) Painoon herkuttelu silloin tällöin (no, nyt kesällä se ei niin silloin tällöin ole ollut) ei mulla niin vaikuta, olen ollut aina samankokoinen suunnilleen, sama vaatekoko oli kymmenen ja melkein kaksikymentä vuotta sitten, viisikiloa on yksi vaatekoko, välillä vaatteet puristaa ja välillä ovat liian isoja, mutta keskiarvo on ihan hyvä. Nyt en nipota silti. Enkä lähde sateessa jos ellei ole pakko )

Hyvin tämä sadepäivä kuluu kotonakin, aika ei käy pitkäksi. Eilen siivosin koko huushollin ja tänään on vuorossa sohvan pesu, irtopäällisten siis, ja kone on pyörinyt jo pari kierrosta.

Sellasia :)




tiistai 27. toukokuuta 2014

kotipäivä

 .. ja eilinen rantaretki

Nyt olen päässyt nauttimaan aurinkoisista päivistä. Niin kuin kirjoitin aikaisemmin, tykkään niistä silloin, kun voin olla jossain ihan rauhassa, jossain mukavalla tuulisella ja hiljaisella paikalla, missä ei liikaa -tai mielellään ollenkaan- muita ihmisiä ole. Aurinkolahden ranta matkan varrella Uutelaan Skatanniemelle ajellessa (tai kävellessä) on niin tupaten täynnä ihmisiä, lähinnä yli-ruskettuneita ja -treenattuja, jotka seisoskelevat siellä täällä itseään esitellen. Mä haluan mieluummin muualle, ja näitä yksityisrantojakin löytyy kun vähän jaksaa pidemmälle lähteä, pyörä on siinä hyvä apuri.

Olin eilen kahdella eri rannalla, ensin Skatanniemessä ja kun tuuli kävi kovemmaksi ja tuli kylmä, ajelin Kallahden suuntaan sille samalle pienelle hiekkarannalle missä sunnuntainakin oltiin. Nelisen tuntia olin auringossa ja reissussa, kotiin tullessa päästä huippasi jo hiukan enkä ole ihan paras tuolla liikenteessä pyörän kanssa, äkkijarrutuksia jouduin tekemään kun toikkaroin pienessä auringonpistoksessa ilmeisesti. Vaivun ilmeisesti helposti omiin ajatuksiini, enkä havannoi mitä ympärillä tapahtuu. Pientä terästäytymistä voisin ottaa mukaan tuohon hommaan..

Illalla käytiin vielä Sipoossa iltakävelyllä, ajeltiin autolla pieneen kalastajakylän oloiseen pikkukylään ja rantaan. Hieno ja kodikkaan oloinen paikka sekin, joskus ajeltiin vahingossa siitä läpi ja nyt jalkauduttiin sinne. Mukavan mäkinen ja rauhallinen vehreä paikka, satama ja ihan muutama vanha puutalo, käveltiin pikku lenkki ja käytiin ilta-jäätelöllä sataman kahvilassa.

Eilen illalla sai ikävän kurkkukivun, on outo kun tuntuu ihan eri paikassa kuin missä kurkkukipu yleensä tuntuu, syvemmällä nielussa. Mikä lie ruokatorven ärsytys, syöminen sattuu. Yöllä heräsin siihen särkylääkkeestä huolimatta ja tänään on yhtä ikävä kuin eilenkin. Illalla meinasin jo repiä paniikki siitä, mutta vaiva on pysynyt ihan samanlaisena, joten tuskin tää suurempaa vaaraa tai hätää on. Siitepöly ehkä ärsyttää.

Tänään on sadepäivä ja lämpötila alle kymmenen asteen, melkoisen iso muutos menneiden päivien helteille. Ehtiipä olla kotona ja tehdä jotain täällä. Kaikki pinnat on ihan vaalean siitepölyn peitossa. Jotain tarvitsisi ehkä niille tehdä. Tai sitten olen vaan kun ei ole mitään pakollista tekemistä eikä menemistä. En tee mitään-päivätkin on tarpeen välillä. Luulisi että mulla olisi useinkin sellaisia mutta ei ole.. Välillä tunnen melkein syyllisyyttä siitä, että en tee mitään (olen sairaslomalla), varsinkin silloin, kun on eilisenkaltaisia mukavia hyväntuntuisia päiviä, jolloin levitän viltin rantakallioille ja lämmittelen auringossa ja istuskelen tuulessa. Tai ajelen pyörällä pitkin rantaviivoja. Niin kuin olisin aina lomalla. Kiristäviä, ja sellaisia päiviä, kun on vaikea motivoitua edes pysymään hereillä ja poissa sängystä on kuietnkin myös niin paljon, että keskityn positiiviseen silloin kun se on yhtään mahdollista. Onneksi välillä on.











sunnuntai 25. toukokuuta 2014

kesä

Kuvia sunnuntailta, ja vähän terveisiäkin,

viikonloppu on kulunut aika pitkälti ulkona ollessa, nyt kun aurinko on paistanut ja hellettä riittää, ei kotona sisällä olo ole houkutellut ollenkaan. Lämmin ja aurinkoinen sää tuppaa laittamaan mulle liikaakin levottomuutta sen suhteen, että haluaisin olla koko ajan menossa ja olla ulkona nauttimasta auringosta. Sopivissa paikoissa nautin helteestä, kuten ihan rauhallisilla kalliorannoilla tai sitten pienemmillä hiekkarannoilla jollaisella tänään oltiin kun saattiin siskon tyttö iltapäiväksi iloksemme :) Pyörällä siirryttiin paikasta toiseen ja neljä tuntia meni pienen kanssa touhutessa ja pyörillä viilettäessä. Nyt tuntuu että on aurinkoa saatu.

M kävi uimassa, itse kahlasin niin pitkälle kuin mekko päällä pääsin, melkein olisi voinut uimankin mennä. Rakenneltiin rannassa hiekkalinnaa, siitä onkin aikaa kun on viimeksi päässyt rannalla leikkimään. Yllättävän lämmintä vesi oli, reippasti vaan meren pinta siitepölyn peitossa.

Illalla vielä lätkäpelin katselua, lopputulos on aika arvattava, pessimisti ei pety, mutta voihan sitä yllättyäkin. Jo finaalipaikka on ihan hieno saavutus kyllä!

Mutta sellaisia, mukavaai iltaa ja alkavaa viikkoa  :)

Ps.
Kuvat on pokkarilla napsittu, vähän harmaampisävyisiä ja epätarkempia, en uskalla ottaa parempaa kameraa hiekkarantareissuille mukaan, olen kerran jo yhden kameran sillä tavalla pilannut. Mun hiukset lyhenivät viitisentoista senttiä eilen, J toimi taas parturina, tuli siinäkin säästöä monta kymppiä :) Vielä kun saisi oman värin kokonaan esille, voisi hiusten kunto olla vähän parempi, mutta parempi nyt kuitenkin, kun ei ohuet liurut enää roiku niskassa.




perjantai 23. toukokuuta 2014

retki kallioille

Eilisen aika nihkeästi alkanut päivä muuttui iltaa kohden aika paljon paremmaksi. J sanoi jo pari päivää aikaisemmin, että sillä on torstai-illaksi yllätys mulle. Arvasin oieastaan että minne yllätys fyysisesti sijoittuu, meidän ikuiseen suosikki paikkaan, Uutelaan. En ikinä kyllästy, joka kerta sieltä löytyy uusi paikka tilanteen mukaan ja rauhassa saa olla, niin kuin aina jaksan hehkuttaa. Missään muualla Helsingissä ei mielestäni näin hienoja paikkoja ja ranta- ja merimaisemia ole. Super-hienoa siis. J tuli kaupasta mukanaan kassillinen herkkuja, salaatteja, mansikoita, kalaa ja kuohuvaa juomaa. Namsk. Enpä ole ikinä vastaavanlaisilla herkuilla varustettuna ollutkaan piknikillä kai missään. Ihan luksusta siis oli <3 Sääkin oli paras mahdollinen, aluksi tuuli aika kovasti, mutta tyyntyi iltaa kohti. Eipä valittamista :)

E tuli tänä aamuna reissusta aikaisiin aamulla. Heräsin jo viideltä aamulla! Naapuri käynnisteli siihen aikaan moottoripyöräänsä ja kun olin jättänyt ikkunan auki yöksi, saatiin herätä aika inhottavaan räpätykseen. Käyttää tyhjäkäynnillä pyöräänsä pitkän aikaa.. Ei ehkä olisi ihan sopivaa tuohon aikaan aamuyöllä. Voi ärsytys! Vähän aikaa sain vielä nukuttua, mutta olin kyllä vihainen ja vielä tavallistakin aamu-äreämpi. En osaa nukkua päivällä, joten saa nähdä mitä tästä päivästä tulee. Mutta E tuli iloisena ja tyytyväisenä turkin reissultaan. :)

Taas palaa elämä normaaliuomiinsa, yksin ollessa elin ihan pellossa kun ihan pakko ei ollut juuri mitään tehdä. Ruokakaapit loistaa tyhjyytttään ja kotitöitä parempaa tekemistä on löytynyt, tai sitten en ole vaan jaksanut vaivautua. Kylppärissä juoksee jokakesäinen hämähäkki-ystävämme, saa olla. En ikinä tapa hyttysiä suurempia ötököitä. Ulos sen voisi viedä, mutta eipä tuo ole haitannut. Maantasalla kun asutaan, saa monenlaisia pörriäisiä hätistellä.

Helteinen viikonloppu tulossa, toisaalta kiva, toisaalta luo "paineita" keksiä kivaa tekemistä ja menemistä. Mun mieleen on juurtunut ajatus, että jos aurinko paistaa ulkona, pitää olla ulkona tekemässä jotain kivaa. Auringossa loikoilu on ihan kivaa, mutta se lähtemisen vaiva aina on kuitenkin kun kaupungissa ollaan. Saisipa olla maalla..

Ihan hyvillä mielin nyt:)










torstai 22. toukokuuta 2014

ei jaksa

Tervehdys,

aurinko paistaa, puut vihertää ja linnut laulaa, mutta mä olen liian väsynyt jaksaakseni edes nousta tuolilta tästä pöydän äärestä, mihin istahdin aamukahvia juomaan. J oli ladannut keittimen valmiiksi eikä mun tarvinnut kuin painaa napista ja kaataa kahvi kuppiin kun se oli valmista. Muuhun ei olisi varmaan voimat tai motivaatio riittänyt. Siitä asti olen istunut tässä. Miten voi väsyttää näin paljon? Voisin nukkua varmasti ihan vuorokaudet läpensä jos se  vaan olisi mahdollista, tai onnistuisin nukkumaan. Olen nyt vapaa suurimmsta osasta arkivelvollisuuksia kun lapsi on maailmalla ja huomaan lösähtäneeni ihan kasaan. En jaksaisi en niin yhtään mitään.

Silti en osaa yöllä nukkua. Itkua saan jo vääntää kun uni ei vaan tule lääkkeistä ja julmetusta väsymyksestä välittämättä. En jaksa valvoa niin että voisi lukea tai tehdä jotain muuta mukavaa, tai edes jotain, mutten osaa sitten nukkuakaan. Kolmen vuoden väsymys päällä, en edes muista milloin olisin nukkunut hyvin. Väsyttää tämä koko homma, voisi jo loppua.

Eilen J vei mut elokuviin. Katsoin aikaisemmin että olisin halunnut mennä katsomaan uuden Tuhat kertaa hyvää yötä, mutta siinä ei ollut näytöksi sopivaan aikaan joten mentiin Kino Engeliin katsomaan Isänsä poika. Ihan kiva, mutta japanilaiseen tapaan vähän huvittavanikin jäykkä, jatkuva kumartelu ja pönötys tavoissa alkoi tuntumaan jo melkein huvittavalta. Niin avarakatseisia tässä ollaan. Tarina oli aika ennalta-arvattava sekin. Teatteri on ihan vastakohta näille perus-tennareille, joissa tunnelma on kuin nuorisotalolla, discossa tai ruotisnlaivalla, Engelissä oli hiljaista, karkkipussin rapistelusta tuli kova meteli ja oli aika noloa.. Elokuvan äänet olivat taiteelliseen tapan tosi hiljaisella ja ne kolme muuta katsojaa meidän lisäksi eivät juuri liikahtaneetkaan ennen kuin lopputekstit olivat kokonaan menneet. Mutta mielellään sitä elokuvia katsoo missä vain.

Sellaista virkistäytmistä. Perään uneton yö ja kykenemättömyys nyt edes liikkua minnekään päin. En ole laittanut ruokaakaan koko viikkoon, eilen söin illalla valmiin tomattikeiton ja leipää. Niin paljon mä itseäni arvostan. En jaksa mennä kauppaan. Olen kai aika väsynyt. Aikaisemmin ja normiarjessa pakotan itseni kaikkeen ja nyt kun ei ole pakko, en toimi, juuri mitenkään.

Kuvia keskustasta, kerrankin jostain muualta maailmalta:) Ja minusta. Punaiseksi ja kiharoiksi ovat hiukseni näköjään muuttuneet (ainakin sisävalossa ja ulkonakin) Hiuksia lähtee koko ajan niin paljon -ja ne vähät mitä päässä vielä on, ovat aika huonokuntoiset- etten edes harkitse hiusten värjäämistä. Mutta ihan hyvä näin. Luonnollinen väri on joka päivä, ja valaistuksesta riippuen, erivärinen, joten vaihtelu virkistää. Virkistää? No, keskustassa käyminen tuntui melkein ulkomaanmatkalta, pitkään aikaan ei ole siellä tullut käytyä.




tiistai 20. toukokuuta 2014

linnun siivet

Mä huomaan saaneeni kahdeksankymmentäluvulta tutun permanentin näin helteiden kunniaksi, miten siistiä. Eipä uskoisi että mulla on ollu joskus suora vaalea ja paksu pitkä tukka. Enää ei ole. Mutta on tuollainen punainen käkkärä :)

Ja maailman paras kirja! Tuo Elif Shafakin Rakkauden aikakirja on ihan huippu. Tykkään tarinasta ja erityisesti noista filosofisista viisauksista, niitä olen kirjoittanut ylös ja kirjan sivut ovat ihan viuhakana, kun taittelen niihin niin paljon hiirenkorvia. Kirje etenee vauhdilla ja aina pitää palata vähän taaksepäin. Muistinvirkistykseksi. Sitten kun olen lukenut kirjan, pidän sitä itselläni niin kauan kuin voi ja palautan vasta sitten kun on ihan pakko. Ja luen ehkä toisenkin kerran :) Luin tuosta Rumista, joka tarinassa on derviisin kanssa, 1200-luvulla, tarinan toinen päähenkilö, on ihan oikeasti olemassa ollut ihminen ja tämän runoja on käännetty suomenkielelle.


"Rumin tuotanto on nimetty yhdeksi maailman kulttuuriperintökohteeksi eikä sille oikein ole vertailukohtaa. Hänen valtavan tuotantonsa kymmenettuhannet runot ovat ylitsevuotavan rakkaudellisia ja samalla jotenkin suorasukaisia. Tyyli on henkilökohtaista, puheenomaista, ja runokuvat yllättävät arkisuudellaan.
Hänen runoissaan puhutaan paljon kuolemasta, juopumuksesta, hulluudesta ja rakkaudesta. Rumin tiedetään sanelleen runojaan kävellessään oppilaineen turkkilaisen kotikaupunkinsa Konyan katuja ja pyöriessään ekstaattisesti musiikin myötä"

"En ole kristitty, juutalainen enkä muslimi, en hindu, buddhalainen, suufi enkä zen. En ole yhdestäkään uskonnosta tai kulttuurijärjestelmästä. En ole idästä enkä lännestä…
Paikkani on paikaton, jäljettömyyden jälki".

No niin. Itse kaipaan tuollaisia sanoja, monenlaisia sanoja. Voisin lukea vaikka koko ajan jos silmät vaan pysyisivät auki, tai olisin tarpeeksi virkeä lukeakseni. Nyt en ole ollut kovin virkeä, eikä tänäänkään ole ollut yhtään sellaista hetkeä, milloin olisin uskaltanut tarttua kirjaan. En halua lukea puolella ajatuksella, varsinkaan tätä meneillään olevaa kirjaa. Jotenkin tuo lohduttaa, niin vanha tarina, mutta niin ajankohtainen ja niin tärkeitä aiheita. Ikiaikaista. Mystiikkaa, mutta niin paljon totta. Itse ainakin saan niin monesta kohtaa kiinni, että tule jo mieleeni, että olenko tullut uskoon tai pitääkö mun lähteä kohta nunnaluostariin (voisi olla ideaa) hiljentymään oikein kunnolla. En lähde, enkä ole uskossa. Voisi sanoa että olen mystikko, uskon sellaiseenkin mitä ei näe, mitä ei voi todistaa. Ehkä varsinkin sellaiseen? On paljon sellaista. Koko ajan tässä ja nyt. Perinteiseksi kristinusko-uskovaiseksi en voisi tulla, en tykkää valmiiksi pureskelluista vastauksista enkä tekopyhyydestä. Tai mistä minä tiedän mitä se oikeasti on. Kirkkoon en ole kuulunut ikinä, ollaan pakanasuku ihan kolmessa polvessa. Kommunisteja. Muistan, kuinka ekalla luokalla koulussa uskonnon opettaja sanoi minun ja koko luokan kuullen että rukoillaan Annan pakanasielun puolesta. Voi olla tosin, että osa on äidin väritättämää. En tiedä. Aika ikävän kuuloista silti. Joten ei, en ole uskossa edelleenkään.

Taas tekisi mieli laittaa tähän katkelmia kirjasta, niitä on niin paljon ja sopivat nyt ajatuksiini, mutten taida nyt jaksaa. Syötän niitä tänne kuitenkin vielä ajan mittaan. Mietin tänään ja eilen illalla, että tämä sairastaminen on aika kovaa työtä. Ajatukset käy koko ajan niin kovalla, päässä on hirveä ruuhka, mietit sitä ja toista samaan aikaan, ja kun olet kuvitellut saavasti yhden ajatussolmun löysättyä edes hieman, kiristyy se taas, ja tulee muutama uusi mietintään. Työtä teen sen kanssa ihan jatkuvasti että saisin rauhaa ajatuksilta, pystyisin rentoutumaan ja saamaan stressikierteen katki. En ole onnistunut siinä nyt moneen vuoteen. Olen tosi väsynyt siihen. Reagoin keholla ja olen tukossa.

En tykkää joogaamisesta, olen liian kärsimätön ja malttamaton siihen, mutta välillä se on ainut keino miten voi olla paikallaan. Viime viikolla olin niin väsynyt ja raskas, vaikka en ole mitään fyysisiä ponnisteluja suorittanutkaan, ettei henki melkein kulkenut. Teki hyvää kun sain oltua paikallani, viileällä lattialla ja hiljaa. Olen tuhahdellut ajatukselle meditoinnista, enkä vieläkään ole sille lämmennyt, mutta tein yhden meditaatio-ohjelman netistä silloin samaisena päivänä. Puolen tunnin mittaisen. Jonkin verran onnistuin tyhjentämään mieltäni, hetkittäin tuli tyhjä olo mikä välillä katkesi yksittäisiin mielen hakuihin, jotain ihan mihinkään liittymätöntä tuli mieleen ja vetämään hihasta. Enää en niitä ajatuksia muista. Meditaatiossa olisi tarkoitus päästää tiedostavasta mielestä irti, vapauttaa ja löysätä sitä. Mun mielestä se tuntuu pelottavalta, ja mistä se taas kertoo, on ihan oma juttunsa. Tuleeko ne tiedostamattomat silloin pintaan jos tiedostava lomailee? Vai lomailevatko nekin sitten? Ehkä pysyttelen runoissa, tarinoissa ja joogassa. Jos ne vähän jaksaisivat pitää levottomuutta aisoissa. Tämä järjissään pysyminen on ihan kovaa työtä, niin moni asia on käsittelyn alla jatkuvasti eikä päältään saa lomaa. Ikinä ei ole edes vapaapäiviä.

Runsas yksinoleminen ei sekään auta tähän ajatusten takkuamiseen, niiden liialliseen pyörittelyyn ja niiden saamista entistä isompaan sotkuun. En osaa itsekään selittää mikä mulla on vialla, en tiedä oikein itsekään miten voin, mitä ajattelen kaikista niistä lukuisisa vaihtoehdoista. Menen niin lukkoon kaiken sen kanssa, etten osaa olla muiden kanssa. Sisällä on monenlaista särkyä, poltetta ja kipua, mutta ulos en niitä osaa pukea. Ainakaan sanallisesti suorassa vuorovaikutuksessa, ja sitten tunnen itseni turraksi ja tyhjäksi. Mitä mä kenenkään kanssa puhuisin? J.lle puhun, mutta se on lähinnä valittamista tai loputonta pohdintaa keskellä yötä. Siten hiljaisuutta täytän ajatuksilla, touhuamiseen koitan purkaa osan. Uskon kuitenkin koko ajan ettei tämä voi loputtomasti olla tällaista. Voi olla että onkin. Tai sitten ei.

Liike tavallaan huuhtelee, antaa happea ja tavallaan tekee tilaa sisälle. Olen niin levoton etten voisi vaan olla. En osaa nukkuakaan, joten siihen ei saa päivän tunteja kulutettua kovin paljon. Äsken yritin nukkua päiväunet, en nukkunut kovin montaa tuntia yöllä. Mietin montaa asiaa, kirjoitin ne ylöskin, ajattelin että kirjoitan niistä sitten päivällä, mutta nyt on jo uudet ajatukset. Ajatuksia pää täynnä, vastauksia ei niinkään. En saanut päiväunta, säpsähtelin hereille. On jo ihan huono olo liian vähäisestä nukkumisesta. Tässä samalla kirjoittaessa olen juonut pannullisen kahvia. Nyt on jo alkuilta mutten ole syönyt kuin pari leipää. Aamulla olin jumpassa. Heräsin jo kuuden jälkeen samalla kuin J enkä osannut enää nukkua. Katselin aamuteeveetä, laitoin pyykkiä, vaihdoin lakanat, ja päätin sitten lähteä jumpalle. En ole jaksanut siellä käydä kovin ahkerasti, pari kertaa viikossa nyt kuitenkin. Huono olo tuli, näin kuumalla ilmalla urheileminen tuntuu paljon raskaammalta, mutta selvisin hengissä. Iltapäivä meni sekin. Kauppaan olisi pitänyt mennä, mutta en jaksanut. Nyt kun E on siellä reissussa on meidän tullut elettyä niin kuin pellossa. Kun ruoka-aikojen sun muiden kanssa ei ole niin tarkkaa, menee päivät parilla leivällä ja tunnit katoavat vaan jonnekin, johonkin, mitä ei enää jälkeenpäin muistakaan. Koneella kai lähinnä. Pieni ulkoilu  voisi tehdä ihan hyvää, mutten varmaan jaksa nähdä niin paljon vaivaa että pääsisin ovesta ulos. Aika trooppinen sää on, ainakin sisällä on aika hiostuttavaa ja kosteaa.

No, lepoyritystä seuraavaksi.