maanantai 2. marraskuuta 2015

Uusi syksy

Tässä kuvia mun synttäripäivältä, ja samalla ensimmäinen päivitys tänne blogiin pitkän tauon jälkeen. Mulla on ollut yli vuoden blogihiljaisuutta mutta nyt jokin sai taas kaivamaan salasanat (ja melkein blogin osoitteen :) esille. Paljon on tapahtunut kaikenlaista.


Täytin lokakuun toiseksi viimeisenä päivänä 44 vuotta, en voi tajuta että olen jo tämän ikäinen, en mikään nuori enää, mikä välillä unohtuu. Minusta tuntuu etten tässä nyt kovin paljon ole pohjimmiltaan muuttunut, tietenkin viisastunut jonkun verran, rauhoittunut ja tuntuu oma paikka elämässä löytyneen (en sillä että sen kaikilta osin hyväksyisin tai olisi tyytyväinen), se tärkein, oma perhe. Lapset ihanat, jo melkein aikuiset, tyttö jo aikuinen, 23 vuotias ja poika 16. Kaikista vaikeista vaiheista huolimatta ihania rakkaita tavallisia ihmisiä. Läheisiä. Mies jota ikävöin kun ollaan erossa hetki (kohta pari viikkoa kun lähtee työmatkalle "rapakon taakse"), vaikka ollaan oltu yhdessä viisitoista vuotta! Ihan hyvin siis. Mutten usko ikinä tulevani vanhaksi ja viisaaksi sillä tavalla että tuntisin olevani valmis. Keskeneräistä ja kehittymistä koko ajan. Mummoni aikoinaan sanoi ettei " ei ikinä valmiiksi tule", tasapainoinen olo toivottavasti kasvaa iän mukana.

Samalla vanheneminen on tehnyt kyllä väsyneemmäksi, vaikeammin innostuvaksi, ja peilikuva säikäyttää lähes poikkeuksetta, joka päivä. Naama harmaantuu, samoin hiukset (no, luonnon vaaleissa hiuksissa on kuulemma harmaata jo lapsilla :) Maan vetovoima tuntuu -ja näkyy jo kovemmin. Välillä harmittaa ulkoiset muutokset, mutten jaksa niistä kauhean huolestunut olla. Nykyään, viimevuosina olen muuttunut enemmän luonnollisemmaksi; en värjää hiuksia enkä juuri meikkaa, päällekin sattuu entistä harvemmin mitään kovin mietittyä. Vaatekaappia tulee useammin karsittua kuin lisää sinne ängettyä. Vähän tilanteen pakosta mutta luonnollisuuteen päin. En ole ihan varma onko se hyvä asia : D 

Tuleva eläkeläinen myös, ensi vuonna, 20 vuotta ennen aikojani. En ole ikinä päässyt sisään työelämän kunnolla, muut asiat on tärkeämpiä ja olen niihin voimavarani käyttänyt kun ne ovat rajalliset kuitenkin olleet aina. Lapsiini ja kotiin. Työelämästä luopuminen ei harmita mutta asettaa tietyn odotuksen itselle, etten vaan jää kotiin sammaloitumaan kun pakollista lähtemistä ja siinä luonnostaan tulevaa sosiaalisuutta. Varsinkin kun lapset eivät enää pieniä ole, eivätkä tarvitse minua koko ajan. Vapauden eläke tuo, olen fyysisesti terve, niin aikaa ja voimia voisi olla vaikka mihin. Sairaus minkä takia eläke myönnetään ei elämää helpommaksi tee, muttei mahdottomaksi. En sure eläkkeelle jäämistä siis : )


Synttäripäivä meni kivasti, oman perheen kesken. Eletään aika pieniä kuvioita, minulla ei ole oikein kavereita joita tapaisin, enkä omaan sukuni, tällä hetkellä en edes vanhempiini ole tekemisissä juurikaan. Joten isoja juhlia ei ollut tälläkään kertaa luvassa, mutta hyvä niin ja toivomukseni mukaista.
Edellisenä päivänä huomasin jo salaperäisiä merkkejä, poika oli siskonsa luona tavallista pidempään ja mies teki salaperäisiä yllätysreissuja kauppaan.
Edellisenä päivänä sain myös postin välityksellä kaksi ihanaa lahjaa ystäviltä <3

Synttäriaamuna sain herätä  miehen ja pojan herättämänä, valmiiseen juhla-aamupalapöytään ja lahjan sain, ison taulun pariisilaisesta katunäkymästä, olin tuota toivonutkin aikoinaan ja ihan sopiva on tuohon tyhjään isoon tylsään valkoiseen seinään. Avartaa vähän näköalaa ja on katsottavaa : ) Mietin tuohon kohtaan tekeväni useasta pienestä taulusta seinäkollaasin mutta nyt on tuon näköinen.
Aamupalaksi oli suklaakakkua ja kahvia : )

Päivällä kävin polilla haastattelussa ryhmäterapiaa varten, oli siis jotain menoa. Kyseinen hoito tuntuu vähän vieraalta mutta aina on hyvä että jotain on mikä mahdollisesti liikuttaa ja aktivoi eteenpäin. Haastattelun jälkeen olin silti vakuuttuneempi että jotain muuta pitäisi olla..

Iltapäivällä edellisiltana alkanut salamyhkäinen toiminta jatkui perheen osalta : ) Myöhemmin mies ja lapset tulivat kakun kanssa. E oli käynyt siskon luona pari iltaa leipomishommissa <3 Käytiin vielä ulkona syömässä ja sen jälkeen tultiin kotiin syömään kakkua ja katsomaan Vain   Elämää-ohjelmaa telkkarista. Pari Halloween-poikavelhoa yllätti soittamalla ovikelloa ja äkkiä olivat jo eteisessä seisomassa..

Myöhemmin vietiin tyttö kotiin. Aika paljon väsytti jo illalla. Kaikki tekeminen, vaikka kivakin väsyttää helposti minut. Ihana päivä oli, just sopivan rauhallista juhlintaa minulle : )

Tästä on hyvä toivoa hyvää tulevaa vuotta itsellekin, taitoa huomata hyvät asiat ja silti hyväksymään sen ettei kaikki ole hyvää mutta opetella, ottaa selvää ja tulla toimeen asioiden kanssa joita ei voi muuttaa. Laittaa ne omille paikoilleen. Huomionsa vaikeat asiat tarvitsevat, eivätkä ne silmiä sulkemalla katoa tai väkisin itseään positiivisuuteen vaatiminenkaan ei toimi. 
Oppia ikä kaikki : )