torstai 5. kesäkuuta 2014

syntyjä


syviä
'



Mikä päivä. En valita helteestä tälläkään kertaa, yleensä missään sääilmiöissä ei ole mitään vikaa, muissa asioissa taas voi olla sitäkin enemmän. Sääilmiöt on muuten aika mielenkiintoisia. Ja jänniä. Ja surullisia. Monesti mietin maailman liikkeitä, vaikkapa auringon toimintaa, maapallon pyörimisnopeutta ja -suuntaa. Kerran jopa mietittin illalla koko perheen kesken sohvalla istuessa, että mihin suuntaan "tavallaan" mennään. Siis kun maapallo pyörii, niin jos avaruudessa olisi joku joka pysyisi paikallaan, mistä voisi sitä maan liikettä seurata, mentäisiin me aika vauhdilla tonne länteen. Tästä meiltä katsottuna tonne kauppakeskukselle päin. Ja vauhti taisi olla sellainen pari tuhatta kilometriä tunnissa. Mutta ihan peruspohdintoja, oikeista asioista. Perheen miehet osaavat selittää, ja mä kysellä. Siis fysikkaa ja matikkaa, mitä noi nyt on kaikki. Hellekin. (Eno opiskeli muuten astronomiaa, ja oli matemaatikko. Ja skitsofrenikko, jo edesmennyt)

Mutta sellaisia en ole tänään juuri miettinyt, enkä säätilaakaan. Aamulla oli harmaata, nukuin aika hyvin (heräsin vain kerran kesken) ja herättiin siinä kymmenen aikaa molemmat (E ja minä), juotiin kahvit, ja alettiin siivoomaan. Tai minä siivosin aika ahkersti, poika oman huoneensa. Molemmilla siis oikein hyvä tohina päällä ja siistiä tuli. Imuroin jopa terassin, on niin täynnä siitepölyä, E aivastelee ja yskii, mua nuo pölytykset ei aivastuta. Mutta siisteydestä tykkään.

Kauppa- ja kirjastoreissu kuuluivat tänään tähän aktiviseen päivääni -tuntuu taas etten ole tehnyt mitään, vaikka aika menee nopeasti ja koko ajan olisi ideoita siitä, mitä voisin seuraavaksi tehdä. Tumput suorana en malta, enkä osaa, olla.

J laittoi juuri viestin Skotlannista, on siellä ollut siis tiistaista asti työmatkalla ja huomenna perjantaina tulee kotiin. Juuri nyt oli ylhäällä tuulimyllyssä, viiden muun ukon kanssa. Ahdasta on, ja kun tuulimyllyn lavat laitetaan päälle, huojuu koko torni puolelta toiselle niin, että pitää pitää kiinni että pysyy paikallaan. On varmaan aika hurjaa. Moottoritilan (jossa siis ovat) on oltava auki, jotta sinne mahtuu miehiä tekemään ja katselemaan, ja siellä ovat siis koko päivän. Ja valjailla tietysti kiinni jossain, monen kymmenen metrin korkeudella ovat. Sillä on vähän jännempi työ kuin mulla. Tai sillä tulee haasteet ulkopuolelta, multa sisäpuolelta. Silloin kun vielä kävin Tuulimyllyn päivätoiminnassa, vitsailtiin, että ollaan nyt samalla alalla. J on energiatekniikkaan suuntautunut diplomi-insinööri.

Ymmärtää (tai on ainakin ymmärtävinään:) siis fyskiikkaa ja kaikenlaisia matematiikan epätodennäköisyyksiä ja todennäköisyyksiä ja ties mitä :)

Skotlanti on hieno paikka, jännä ja kummitusmainen. Kaikki on siellä todella vanhaa, isojen kaupunkien ulkopuolella ei taida olla ainakaan pariin sataan vuoteen rakennettu juuri uusia taloja? Hotellissa missä J on, on jokainen seinä vino eri suuntaan. Vanhoja raunioituneita linnoja on paljon, korkeita vuoria, jylhää ja karua. Hienoa. Olen asunut Skotlannissa joskus teininä vähän aikaa ja jonkin verran sitä tuli ajeltua. Enää en ole kovin kaukokaipuinen, kirjoja lukemalla pääsee minne vaan. Kammoan matkustamista, varsinkin lentämistä, joten suurin osa loma-ajasta menisi niiden pelkäämiseen ja jännittämiseen, eikä se olo nyt niin eri ole, oletko Savossa vai Venetsiassa (Euroopan ulkopuolelle en edes harkitse matkustavani). Savossa olen mieluummin :)

Tänään matkustin kaupalle ja kirjastoon. Lainasin taas pari uutta kirjaa Erik Axl Sundin Varistyttö, ja Khaleid Hosseinin Ja vuoret kaikuivat . Toinen aikaisemmin aloittamistani kirjoista on Lars Keplerin Nukkumatti, jota innostuin ennen unetonta yötä lukemaan liian pitkäski aikaa. Ei ollut ihan paras iltalukemiskirja, ehkä sen takia kun en osannut lopettaa lukemista. Eikä aihekaan nyt mikään ratkiriemukas ole, kuten ei koskaan lukemissani kirjoissa.

Mutta ihan kohtuufiiliksillä kuitenkin. Mikäs tässä jäitä poltellessa. Keitin just kahvit, E haki kupit itselleen ja kaverilleen ja kikattelevat tuolla jotain. Eilen oli isolla porukalla Uutelassa grillailemasa, olivat tehneet isot eväät ja limut, tuli jo yhdeksän aikaan kotiin ja näytti kuvia. Ihan selvinpäin. Ihania. Siis vaikka ovat viisitoista kuusitoista vuotiaita, ei illanvietot ole mitään kossun kiskomista vankilan porteilla (kuten mulla oli samanikäisenä), vaan tuollaisia kivoja mihin on nähty vaivaa, ja kaikkea

:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti