lauantai 7. kesäkuuta 2014

itse itselleni




Päivät kuluvat tosi nopeasti ja olen iloinen että olen keksinyt tämän tavan ottaa kuvia jokaisesta päivästä ja kaikesta, mistä vaan, mikä tuntuu mieluisalta milloinkin. Kuvista sen menneen ajan voi vielä aistia jollain tavalla, muistaa paremmin, väreistä, tilanteista, hetkistä, ajoista. Aika on kuitenkin kaikista ainutlaatuisinta, käytti sen miten tahansa, menneitä aikoja ei saa takaisin. Jokaisessa päivässä olisi hyvä olla jotain toisin kuin edellisessä, vaikka edes ihan vähän. Ja jos hyvään keskittyy, löytyy sitä helpommin lisääkin.

Itse olen vapaa muiden arvostelusta, niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut. Se ei tarkoita sitä, että kulkisin tuolla syljeskellen ja kiroillen, päinvastoin. Olen aina ystävällinen enkä tykkää huonosti käyttäytyvistä ihmisistä Ja mallista onneksi opettaa. Omaan olemiseeni tai elämiseeni en peilaa muilta mallia eikä silloin tule mitään ryhmäpaineita, ei tarvitse miellyttää ketään. Ja olen väsynyt kuutelemaan muita. Olen ihan tyytyväinen näin, enkä koe olevani yksinäinen.

Aika on liian arvokas tuhlattavaksi turhanpäiväisyyksiin. Nyt olen ollut neljä päivää "yksinhuoltajana" (yksinhuoltaja olen virallisesti koko ajan, J ei ole lasteni isä biologisesti, mutta sillä ei ole merkitystä. Oikea isä on joka tapauksessa), mies on reissussa. Skotlannissa, ajattelin että olisin tosi kateellinen, mutta viihdyn kaikista parhaiten ihan kotimaassa, eikä Britannian huonot ja jatkuva sade houkuttele. Ja olen ollut jo siellä. Asunutkin. Yöllä istui koko illan koneessa kentällä, milloin on moottori rikki koneesta (hyvä että selvisi maassa..) tai kiitotiet suljettuina. Paha vaan, etten osaa itse nukkua jos tiedän että yöllä on tulijoita, mutta menee tämä valvoessakin. Tekemistä aina riittää.

Katsoin illalla ihan ykkössuosikkielokuvan Kaunis mieli, tosi tapahtuma skitsofreniaa sairastavan Nobel-palkitun matemaatikon, John Nashin elämästä. En juuri koskaan itke, tai pahemmin edes liikutu, elokuvista, mutta tämä on poikkeus, joka kerta. On kaunis elokuva. Sitä näkee hyvin sen miten hankala on löytää sairauden kanssa se keskitie, milloin on liian lamaantunut kyetäkeen selviytymään edes tavallista arkiaskareista, tai toiselta puolelta elämä on ihan arvaamatonta ja hallitsematonta, unenomaista, vaarallistakin. Miten niiden keskellä oppii elämään, on elämän pituinen oppitie. 

Kuvat ei ikävä kyllä ihan omalta piha-alueelta, mutta parin kymmenen minuutin päässä olevalta niemeltä missä ei ole ikinä ketään ja kaupungin omistama talo tyhillään, myynnissä. Pitisköhän tehdä tarjous ;)



                                          

                                                                        Näin se taitaa olla.
                                                                                 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti