perjantai 1. elokuuta 2014

keskikesän viimeinen päivä

.. ja erään hellepäivän kuvia ja tunnelmia.

Ensimmäinen päivä maalta tulon jälkeen kaupungissa. Kuuma ja liikaa ihmisiä joka paikassa. Onneksi on vene, meri ja helle. Sitä mun suosimaa hellepurjehdusta siis. Ajeltiin moottoreilla, tuulettomana päivänä ei purjeilla olisi päässyt eteenpäin, muttei varsinaisesti minnekään oltu menossakaan. Lilluttiin vaan kiireettömästi Aurinkolahden, Uutelan ja Skatanniemen edustalla. Jokainen kohta rannoilla oli täytetty ihmisillä. Oltiin lähellä, mutta omassa rauhassa. Ankuroiduttiin Uutelan rannan lähettyville ja käytiin veneestä uimassa. Oli ehkä kesän ihanin päivä. Ainakin täällä kaupungissa. Auringonlaskuun asti viimeisenä Joonaksen lomapäivänä viihdyttiin.

Tuo oli tavallaan loman loppu, viimeinen juttu, mitä nyt ihan lomalla kesän aikaan tullaan tekemään. Siis tehtiin. Arki ja tavalliset viikonloput menevät niin nopeasti. Kauhea ikävä ja haikea olo on nyt. Mulla on tavallaan aina lomaa, mutta toisaalta se on niinkin, ettei silloin ole koskaan lomaa.

Päältään ei saa lomaa vaikka miten yrittäisi. Kotona oleminen on nyt ottanut tavallista kovemmalle, eikä pää ole kaikista helpoimmillaan ollut. Joka päivälle yritän keksiä sen yhden asian, tekemisen, millä saan vähän happea korvieni väliin, en uskalla tai jaksa jäädä vaan kotiin. Tänään kävin pyörällä taas niemenkärjessä. Kauhea tuuli oli, eikä paikalleen rantaan kärsinyt oikein jäädä, joten pyörälenkiksi jäi. Siinä tämä päivä.

Kokeilin nyt illalla leipoa uudesta reseptistä tomaattipiirasta, saa nähdä irtoaako vuoasta, ja missä muodossa, tai miltä maistuu jos irtoaa, ja voiko sitä syödä. En ole mikään erityisen taitava tai innokas kokki. Mutta jotain erilaista.

Joonas lähti äsken taas mökille, vanhempiensa kanssa maalaamaan mökkiä. Olisin voinut mennä mukaan remonttireissulle, mutten jaksant lähteä. Enkä varmasti olisi nukkunut silmällistäkään (en osaa nukkua oiekin vieraammissa paikoissa), joten jäin kotiin.

Tämän elokuun ekan illan olen suunnitellut käyttäväni lukemiseen, jos nyt ehtisi, malttaisi ja jaksaisi :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti