lauantai 2. elokuuta 2014

a way with her brokenness

Tämän näköinen oli osa tästä päivästä. Tänään rannalla (eri kuin eilen) pystyi olemaan, ei tuullut liikaa ja lämpöä oli juuri sopivasti. Uimassakin tuli käytyä, vaikka ukkosen jälkeen vedet vähän kylmenivät, mutta aika vähän, sopivaa oli :)

Eilisilta venyi ja unet meni syystä, jota en oikein edes ymmärrä. Ikävistä uutisista. Epäoikeudenmukaisuudesta. Ilkeydestä ja turhasta pahan mielen tuottamisesta. Mutten välitä, se mitä joku sinusta sanoo, tai miten loukkaa, kertoo enemmän sanojasta itsestään kuin sinusta.

Murheita ja painolastia on samaan tapaan kuin ennekin, mutta keskityn nyt niihin mukavampiin asioihin, niitä kuitenkin on paljon. Täällä kirjoitan niistä, muut mietteet nyt vain omassa päässä. Käsittelyssä. Mutta onhan se vähän niin, että mihin keskittyy elämässä, kasvaa se.

Nämä näitä hyvän mielen asioita nyt.

Ps. mulla on täällä sänky ja sohva täynnä hiekkarannan hiekkaa. Luin rannalla ja jatkoin kotona, kun kirjan sivujen välistä hulmahti kasoittain hiekkaa. Rantatunnelma siis kotonakin!
Niin, ja eilinen tomaattipiiraka onnistui yli odotusten. Siinä väitettiin olevan noin kahdeksan palaa, mutta Emilin kanssa syötiin kahdestaan se hetkessä.

:)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti