torstai 4. syyskuuta 2014

maailman värit

Nyt tulee meinaan tulikiven katkuisia terveisiä..



Aamulla oli ihan kiva mieli, kävin vaiheeksi kirjastossa, suutarilla, ja kirppiksellä. Siellä sain jo kosioehdotuksia. Keräsin UUF.n vitosen päivistä innostuneena muutaman koltun ja paidan matkaani, jutelin siinä UUF.n (siellä teen siis vaateostokseni nykyelämässäni melkein sata prosenttisesti) miesmyyjän kanssa siitä, miten aina tulee ostettua vaan samanvärisiä vaatteita. En vaan osaa ostaa, enkä varsinkaan pitää, mitään värikkäitä vaatteita. Se on aina se musta, valkoinen, beige, tai niitä sekaisin, Siis tylsää! On mulla punainen ja oranssi syksytakki, mutten osaa pitää niitä. Säikähdän, jos näen itseni peilistä sellainen päällä. Myyjä sanoi että pyytää minua vaimokseen kun voittaa lotossa ja ostaa minulle sitten kaikki maailman värit :) Oli kauniisti sanottu ja jätti hyvän mielen. Tuloksia en odota, mutta mietin tuota kaikki maailman värit paljon pidempään.

Mutta sitten sitä tulen katkua. E.n ensimmäisen lukiovuoden vanhempainillasta terveisiä. han uutta aihetta minulle, en tällaisesta säästämisestä ole vielä kuullutkaan. Mutta nyt olen. Lukiokurssejakin vähennetään nyt isolla kädellä. Vähän tänä vuonna, enemmän ensi vuonna. Ja niin edelleen. Syventäviä kursseja (esim pitkä matkikka) ei kohta enää saa, eikä pelkillä peruskursseilla tarvittavaa oppimäärää saa niin että pärjäisi ylioppilskirjoituksissa!?!

Tai jos hyvin käy, voi mahtua yhdelle kurssille (yrittämään!) oppimaan jotain viidenkymmenen muun kurssilaisen kanssa. En olekaan tiennyt niin isoja luokkakokoja täällä olevankaan. Nyt tiedän.
Yksityiset-/eliittilukiot vaan porskuttavat eteen päin ja kunnallisten lukioiden opiskelijat ja tulevat ylioppilaat tulevat sitten perässä jos pääsevät. Kyllä on tossa mun mielestä se viimeinen säästökohde, nuoret, koulutus ja tulevaisuus...

Päätä särkee nyt vanhempainillan jälkeen.
Kiitos ja haloo.


Ps. Kuvia toissapäiväiseltä kallioillakiipeilyretkeltä :)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti