maanantai 9. kesäkuuta 2014

jäätelökesä

Eilen tein hermoja viilentävän kahdenkymmenen kilometrin pyörälenkkin, pyörällä ajelu on kivaa! Enkä meinennut ajaa kuin yhden kolarin. Katselin veneitä merellä ja joku pika-pyöräilijä tuli ihan puskan takaa. Pitäisi kyllä vähän terästäytyä, onneksi on sen verran järkeä vielä päässä, etten pyöräile edes kauppaan ilman että olisi kypärä päässä. Ihan sama miten hiukset menee, hikoiluttaa tai miten idiootilta näytän, vielä idioottimaisempaa olisi, jos pää kolahtaisi johonkin ja pahimmassa tapauksessa vammautuisin lopullisesti. Täälläpäin näkee välillä sellaista nuorta tyttöä, joka ajaa sähköpyörätuolilla jota ohjaa suullaan jonkinlaisella pillillä. Ilmeisesti on muuten halvaantunut päästä alaspäin. Surullista.

Surullisia kohtaloita näin myös aikoinaan Koskelan sairaalassa laitoshuoltajana työskenellessäni aivovamma-osastolla, jossa potilaat oliat kaikki nuoria ihmisiä. Kaikki on niin äärimmäisen pienestä kiinni, lenkkipolulla voi saada sydänkohtauksen, elvytys voi viivästyä ja voi vammautua aivan vastasyntyneen tasolle pitkän hapenpuutteen vuoksi. Silti olet hengissä ja elämää edessä kymmeniä vuosia. Tai sama kohtalo flunssan jälkitaudin rytmihäiriö-/sydänkohtauksessa. Sillalta hypätessä, pillereitä liikaa napsiessa. Tuolla oppi arvostamaan elämää, on toimivat jalat, kädet, ja pääkin. Ainakin sen verran, että pystyt selviytymään ilman vaippoja, potkupukua, jatkuvia epileptisiä kohtaukisa sidottuna sänkyyn, nuorella iällä. (vanhusten hoidossa nämä ovat jokapäiväistä ja ymmärrettävämpää kuin nuorten keski-ikäisten joukossa) Koskaan en ole tämän(kään) takia harkinnut itseni hengiltä ottamista, huomattavasti todennäkösempää kuin halutun lopputuloksen saamiseksi olisi päätyä jonkinasteisen aivovamman takia täysin toisten armoille.

Joten pyöräilen potta päässä.

Eilen ajeltiin Puotilan kartanolle Mövenpik-jäätelökiskalle J.n kanssa ja sitten tehtiin vielä se pidempi lenkki. Mulle ei ole maistunut  ruoka viimeaikoina ollenkaan, ei ole nälkä eikä maistu. En tykkää mistään. Jotain on pakko syödä, ja se mitä syön, on erittäin terveellisesti ja valveutuneesti jäätelöä ja pizzaa.. Muu ei mene alas. Syön kerran päivässä, ja se on siinä. Laihdun, mutta eipä se ole ennenkään haitannut.

Pojasta oli pakko ottaa kuvat, oli saanut sukulaisilta Turkista niin kivoja vaatteita. Ja "älypuhelin" on liimattu käteen, mutta tilanne kuviksi nuo oli tarkoitettukin :)



Huomenna on luvassa reissu päiväristeillen Tallinaan, J saa töistä välillä ilmaiseksi noita risteilylahjakortteja Tallinaan ja Tukholmaan, muuten ei ehkä tulisi mentyä. Tarkoitus on mennä vaan kävelemään sinne Vanhaan kaupunkiin. Syödään laivassa, niin ei tarvitse ruokailujen takia tuhlata aikaa paikan päällä. Shoppailua en harrasta reissuilla koskaan. Muita reissuja ei ole tiedossa tälle kesälle, enkä sellaisia osaa enää edes odottaa, jos koskaan, ole niitä niin kaivannut. 

Niin stressaava J.n paluumatka Skotlannista oli, että ei tosiaan kateeksi käynyt. Skotlannista Lontooseen lähtevä kone oli tunnin myöhässä, mikä tarkoitti että Helsinkiin tulevalle jatkolennolle saivat juosta täysiä, jotain oikoreittiä pääsivät kun kertoivat kiireestään. Helsingin-lento oli kolme tuntia myöhässä, istuiva siis koneessa sen ajan, moottorivika, ja sen korjaamiseen meni aikansa. Hyvä tietysti, että kapteeni huomasi sen vielä maassa. Lopulta matkatavarat jäivät jonnekin, ilmeisesti Lontooseen, eivätkä ole nyt kolmen päivän odotuksen ja peräänsoittelun jälkeenkään löytyneet..

Mulla on ollut nyt aamupäivän varsinainen vaatekriisi, tai vaihtoehtoja löytyi, mutta sovitteluun tuli iso kasa vaatetusta. En ole ostanut vaatteita muualta kuin kirppiksiltä viimeisen vuoden parin aikana. Joskus ostin vaatteita myös uutena paljon ja varastoa on. Aina löytyy jotain uutta kaapista. En luovu (myy kirppiksellä) mistään ja sen olen huomannut ihan kannattavaksi hommaksi.

Tämä päivä tähän asti on mennyt E.n herättely-yrityksiin, vasta neljä tuntia mennyt. Meneehän tämä päivä näinkin.

:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti