tiistai 15. heinäkuuta 2014

Tuplatäti


 ..on nyt allekirjoittanut :)
Ihanaa! Terve pieni tyttö näki siis eilen illalla päivänvalon, kaksi päivää yli lasketunajan. <3
Vielä ei olla päästy vauvaa katsomaan, mutta tänään illalla vierailuajalla ollaan varmasti paikalla uutta perheenjäsentä katsomassa. Kuvan olen sentään jo FB.ssä nähnyt ihanasta pikkuisesta, joka on ihan äitinsä näköinen <3 Vietiin jännittynyt isä eilen iltapäivällä autolla synnytykseen mukaan, ja illalla jo saattin odottettu puhelinsoitto, ja illalla haettiin isä tuoreen isonsiskon kanssa kotiin.

Eilen lähdettiin päivällä pyöräilemään pitkää pyörälenkkiä Joonaksen kanssa, ajeltiin viitisentoista kilometriä Vanhankaupunginkoskelle ja siellä saattin soitto että meitä tarvittaisiin kohta tulevan isosiskon kanssa olemaan. Vauhdilla ajeltiin lähimmälle metroasemalle ja haettiin tädin kulta meille.

Käytiin pizzalla ja sen jälkeen mentiin Joonaksen vanhempien pihalle pelaamaan mitäpä muuta kuin jalkapalloa, Emilin kaveri oli mukana myös. Kiva ilta oli. Petangue ja tikanheitto kuului iltaohjelmaan myös :)

Tänä aamuna oli aika väsynyt olo kaikesta liikunnan harrastamisesta, leikkimisestä, jännityksestä ja autolla ajelusta eilen. Aktiivinen päivä todella, mutta ihana!

Ja tänään on jännä ja ihana nähdä vauva pitkästä aikaa :)

Innokas tuleva isosisko-palloilija
 rantasauna merenrannalla Helsingissä <3 (meri on tuolla heinikon takana:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti