Kuulumisia olisi kerrottavana, mutta jotenkin nyt tuntuu, kun kotonaoloaika on vähentynyt edes sen muutaman tunnin viikossa, mitä siellä päivätoiminnassa käyn, vaikuttaa se ajan vähyys sitten koko viikkoon takautuvasti.. Tai tuntuu ainakin siltä, etten todellakaan ehdi tehdä täällä kotona sitä kaikkea mitä haluaisin, tai mitä pitäisi. Tekemisen puutteen vuoksi en siis käy toiminnassa, vaan ihan sen sosiaalisen elämän puutteen vuoksi. Ja siihen tuo tuntuu nyt sopivalta. Rennossa porukassa missä ei tarvii pingottaa.
Olen huomannut, että tunteet on nyt paljon enemmän pinnassa. Luulen että johtuu kuitenkin jännittämisestä uuden elämäntilanteen takia, vaikken tunne jännittäväni, on se ihan eri asia olla kuusi tuntia kerrallaan reilun kymemnen ihmisen porukassa, kuin vaan kotona, kuten menneet kolme vuotta. Väsyttäkin tuo, mutta silti olen onnistunut olemaan ihan toimiva ja jaksava kotonakin. En ole enää nukkunut päiväunia ollenkaan (:) ja yöt saan nukuttua ihan hyvin (vaikka kevät onkin), pää on välillä pehmeänä, mutta ei kai se voi aina skarppina olla. Mutta herkempi olen nyt, mikäli mahdollista. Olen välillä räjähdellyt aika kympillä ja itkeskelen mistä tahansa, mikä ei yleensä kuulu tapoihini. Niinkin paljon, että olen miettinyt että onko toi nyt liikaa, muttta ihan mielelläni olen taas huomiseen menemiseen asennoitunut, väihtellen tässä illan mittaan katson vaatteet, laitan laukun. Pesin hiukset (kävin tänään step-jumpan ja joogan peräkkäin:)
Alla jotain kuvia, ensimmäiset kaksi on viime perjantailta, Tuulimyllystä tullessa näytin tuollaiselta. Olin väsynyt päivästä ja kävellyt kuumassa (liikaa päällä) neljänkymmenen viiden minuutin pölysen matkan kotiin ja seuraavaksi lähdin kauppaan ostamaan lauantaisia J.n synttäreitä varten herkkuja ja illaksi ruokaa. En ole varma olenko kuvassa iloisen vai maanisen näköinen? No, ihan hyvä mieli oli. Ei kai sitä tarvii sen enempää analysoida. Illalla syötiin vahingossa puoli kiloa pieniä täytesuklaamunia, laitoin ne tuohon pöydälle, täydensin vähän, ja sitten ne oli menneet.
Launantaiaamuun, synttärisankarin kunniaksi meillä on tapana laittaa aamupala, kakut ja muut asiaan kuuluvat jutut pöytään ennen kuin toinen herää, edellisenä iltana olin siis piilottanut kaiken tarkasti. Heräsin jo kuuden aikaan aamulla kun pelkäsin etten heräisi ennen J.tä, jätin kakun sulamaan (pakaste kinuskikakku, en osaa leipoa) ja parin tunnin kuluttua herätin J.n (joka oli tietysti heräänyt jo aikaisempiin kolisteluihin ja teeskenteli nukkuvaa:)
Lahjaa ei saanut koska mulla ei ollut sellaista varaa ostaa, kortin sentään annoin. Päivällä käytiin pelaamassa sulkista, J sitä harrastaa enemmänkin, mutta pyytelee mua aina välillä mukaan. E.n kanssa käy silloin tällöin pelaamassa. Mä en niin tykkää, mulla pelaaminen on lähinnä seisoskelua ja tulee kylmä. J taas saa juosta ihan hullun lailla (?).. Mutta menin nyt synttäreiden kunniaksi. J oli ainakin ihan iloinen siitä:) Vähän myöhemmin mentiin nepalilaiseen ravintolaan syömään. Syön aina nepalilaisessa Paner Palakia (pinaattikastiketta ja tuorejuustoa) ja sitä Naan-leipää, jugurttikastiketta ja sitä toista rapisevaa leipää tulee syötyä aina niin paljon kuin vaan pystyy. Ähky tuli, mutta hyvää oli.
Silloin kun odotukset on suuria ja toiveissa kiva päivä, ei se aina ihan niin sitten kuitenkaan mene, vaikka kuinka olisi puitteet kunnossa niin hyvin kun mahdollista on ja tahto hyvä, kaunis ja lämmin. Ilta päättyi riitelyyn, mykkäkouluun ja sellaiseen itku ja raivonäytökseen, että ei voi sanoa päivän olleen erityisen onnistunut sitten kaikesta yrityksestä ja tahdosta huolimatta. Että sellaista. Sunnuntai meni hekuttelukrapulasta toipumiseen ja kaupassa käymiseen, muuhun ei kyennyt.
Maanantai oli helpotus, oli kiva olla yksin kotona. Päivällä kävin sateisessa metsässä kävelyllä, ihanan raikasta oli hengitellä ja rauhassa sai olla. Askartelin löytämästäni kaarnanpalasesta tuollaisen sydämen kastelukannuruukun koristeeksi, ja otin noi omenapuunoksat taas sisälle.
Sellaisia, nyt jatkan henkistä ja fyysistä valmistautumista huomiseen päiväkotipäivään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti