torstai 20. syyskuuta 2012

Koti kuvinna postaus

Suurimman osan ajasta vietän rakkaassa kodissa kotoisassa, joten ajattelin vähän esitellä sitä täälläkin. Muutettiin kesäkuussa uuteen kotiin tänne Vuosaaren Aurinkolahteen, rivitalo kolmioon, mikä on hassusti rakennetttu kolmeen kerrokseen. Portaiden ravaamista riittää, mutta alun tuskailun jälkeen sitä ei enää huomaakaan. Kunto nousee. Portaat on vaan aika liukkaat (parkettia) ja kieli keskellä suuta saa mennä alas. Saa nähdä miten pärjätään, kun villasukkakausi taas alkaa. Laitettiin aika nopeasti koti asumiskuntoon ja viihtyisäksi. Koti on maailman paras paikka ja näin syksyllä herää vielä enemmän kotikissa-puoli minussa <3 Mikä on ihanampaa kuin poltella kynttilöitä, kirjoittaa kirjeitä ja lukea, kokkailla yhdessä (harvoin) perheen kanssa ja vaan olla löllötellä :)


Keittiön pöydän ääressä kirjoitan yleensä aina kirjeet. Olisi ihanaa, kun olisi oma huone tai kunnollinen kirjoituspöytä ainakin, jossa voisi ihan kunnolla levittäytyä papereineen ja kirjoittaa, mutta kaikkea ei voi saada, ja menee se näinkin. Kaapissa keittiössä pidän kirjoitteluaarteet ja sinne ne saa aina kasata ja sieltä kaivella esille kun inspiraatio iskee ja aika usein tässä lähiviikkoina niin on käynytkin. Mutta hyvä niin.



Keittiön pöydällä pidän aina kauniin kukkakimpun. Yleensä saan ostaa kukkani itse ;) Näköalat ikkunasta kun eivät ole nekään maailman kauneimmat (Aurinkolahti on rakennettu niin turkasen täyteen), seuraava talo on lähellä, pieni kuisti keittiön edustalla ei ole kovin suurta huomiota vielä saanut sekään. Joku kukkanen siellä oli kesällä ja tänään ostin kanervia. Viherpeukaloksi ei voi minua kyllä sanoa..


Olohuone on aika pieni, kuten muutkin huoneet, ei mitään halleja toisaankaan. Kodikasta kyllä on ja viihdytään. Täällä on siis alakerrassa keittiö kuisteineen, eteinen ja kylppäri, toisessa kerroksessa on olohune ja meidän aikuisten makkari. Ylhäällä on E.n huone (mitä en kuvaa:) ja saunaosasto.






4 kommenttia:

  1. Ihana koti teillä on <3 Sielu lepää näitä kuvia katsellessa :)))

    VastaaPoista
  2. Pieni vinkki, kannattaa hankkia porrasmatot?
    Meillä nimittäin kanssa portaat on kuin luistinrata villasukkien kaa! :(

    Eli siis tälläsiä porrasmatoilla tarkotan:
    http://www.jotex.fi/DetailPages/DetailPage.aspx?categoryid=&productId=201219

    niitä löytyy erilaisia(kuvioilla, ilmankin), tuo vain malli.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Jonna <3 On tämä ihan kodikas pikku pesä :)

    Katja, kiitos pitää katsella noita, jotain oon miettinytkin liukuesteeksi, ettei mee vaan nurin..

    VastaaPoista
  4. Googlettamalla löytyy varmasti paljon vaihtoehtoja, etin vain ekan linkin mitä löyty porrasmatto haulla.

    VastaaPoista